Isännöintitoimistojen taloushallintopalvelun ulkoistaminen

ULKOISTAMISPALVELUT

Isännöintitoimistojen taloushallintopalvelun ulkoistaminen

Talo- ja kiinteistöyhtiöiden taloushallinnon ulkoistaminen on houkutteleva vaihtoehto isännöintitoimiston toiminnan kehittämistä ja tehostamista suunniteltaessa.

Isännöintitoimistoille tarjoamamme palvelu lähtee aina asiakkaamme omakohtaisesta tarpeesta. Palvelumme sisältää juuri ne palvelut, jotka asiakkaamme kokee tarpeelliseksi. Kokonaisuuteen kuuluu esimerkiksi peruskirjanpito, vastikelaskutus ja -valvonta ja lainalaskelmien laatiminen. Tämä kokonaisuutta voi täydentää vaikka tilinpäätösten koostamisella ja saatavien perinnällä. Ulkoistamalla taloushallinnon välttyy myös työnantajavastuusta. Ei tarvitse kantaa huolta kirjanpitäjän lomista, sairaspoissaoloista ja sijaisuuksista. Palvelu on myös kustannustehokasta. Asiakaspalvelu tehostuu ja hallintokustannusten kohdistaminen asiakasyhtiöille helpottuu.

 

Monet isännöintitoimistot ja isännöitsijät ovat uudistaneet omaa organisaatiorakennettaan ja ulkoistaneet taloyhtiöiden kirjanpidon ja taloushallinnon hoidon. Usein tällainen tilanne on ollut esillä silloin, kun asiakaskanta on voimakkaasti kasvanut tai vähentynyt tai jos isännöintitoimiston kirjanpitäjä on siirtynyt eläkkeelle, vaihtanut työpaikkaa tai sairastunut vaikeasti. uuden palkatun kirjanpitäjän löytäminen voi olla vaikeaa ja palkkaamiseen liittyy aina melko suuri kustannus- ja työoikeudellinen vastuu. Tavoitteena voi olla myös se, että isännöitsijä haluaa omassa työssään keskittyä isännöinnin kannalta vaativimpien asioiden hoitoon ja ulkoistaa usein ” rutiininluontoiset ” taloushallintotoimet asiantuntijalle. Nykytekniikan välityksellä isännöitsijän on helppo seurata reaaliaikaista kirjanpitoa mistä ja milloin vain.